Kansainvälinen toiminta

Itä-Suomen sovittelutoimistot seuraavat aktiivisesti sovittelun kansainvälistä kehitystä ja osallistuvat kansainvälisiin seminaareihin ja tapaamisiin. Itä-Suomessa yhteistyötä tehdään aktiivisesti venäläisten toimijoiden kanssa. Yhteisissä projekteissa tavoitteena on ollut sovittelutoiminnan kehittäminen molemmin puolin rajaa ja haastaa toimijat tarkastelemaan myös omaa toimintaa uudesta näkökulmasta.

Mediation in progress – developing conflict resolution (2013–2014)

Kehittämishanke Mediation in progress toteutettiin vuosina 2013–2014 Karelia ENPI CBC -ohjelman puitteissa. Hankkeessa kehitettiin rikos- ja riita-asioiden sovittelua erityisesti nuoria koskevissa tapauksissa ja sen aikana parannettiin sovittelun saatavuutta, täydennyskoulutettiin vapaaehtoisia sovittelijoita sekä tehtiin sovittelua tunnetuksi yleisölle.

Hankkeen päätoteuttaja oli Itä-Suomen yliopisto. Yhteistyökumppaneista tärkeimpiä olivat Pohjois-Karjalan sovittelutoimisto sekä Petroskoissa sovittelua toteuttavat Doroga-nuorisoliitto ja Petroskoin lasten ja nuorten keskus sekä Karjalan tasavallan opetusministeriö.

Hankkeen tärkeimpiä toimenpiteitä olivat:

1) Sovittelijoille suunnatun täydennyskoulutuksen järjestäminen

  • Koulutusten aiheita olivat restoratiivinen oikeus lähisuhdeväkivallan sovittelijoille, Vuorovaikutus sovittelussa, Kulttuurisensitiivinen sovittelija (suomalaisten ja venäläisten sovittelijoiden yhteinen koulutus Sortavalassa) sekä Nyt-hetki ja sisäinen dialogi sovittelussa
  • Koulutuksiin osallistui lähes 230 vapaaehtoissovittelijaa


2) Uusien sovittelijoiden etsintä ja kouluttaminen Karjalan tasavallassa

  • Sovittelun ohjaajille annettiin koulutusta sovittelutoimistojen johtamisesta ja käytännöistä. Koulutuksiin sisältyi peruskoulutus alueilla sekä tutustumismatkoja Suomeen
  • Karjalan tasavaltaan koulutettiin 15 vapaaehtoissovittelijaa
  • Koulutusta järjestettiin myös asiantuntijoille, jotka ovat kiinnostuneita perustamaan sovittelutoimiston alueelleen esimerkiksi koulun tai sosiaalikeskuksen yhteyteen.
  • Koulutuksissa oli yhteensä yli 150 osallistujaa.


3) Sovittelutoiminnan laajentaminen uusille alueille Karjalan tasavallassa

  • Vuonna 2013 Prääsään ja Sortavalaan perustettiin täysin uudet sovittelutoimistot osaksi psykologisen, terveydellisen ja sosiaalisen tuen keskuksia. Petroskoissa jo pidempään jatkunut sovittelutoiminta sai omat tilat.
  • Toimistoissa käsiteltiin hankkeen aikana yli 50 sovittelutapausta


4) Sovitteluun liittyvien viranomaisten, kuten alueellisten viranomaisten ja poliisin sekä sovittelutoimistojen välisen yhteistyön kehittäminen

  • Hankkeen puitteissa solmittiin yhteistyösopimuksia venäläisten sovittelutoimistojen ja paikallisten viranomaisten välille.
  • Tiedotustilaisuuksissa ja viranomaistapaamisissa oli yli 230 osallistujaa.


5) Sovittelusta tiedottaminen

  • Sovittelusta julkaistiin useita juttuja lehdissä, tv:ssä ja erilaisilla verkkosivuilla.
  • Venäläisten sovittelijoiden avuksi painettiin kaksi opaskirjaa, Sovittelijan käsikirja (Книга ведущего программ примирения) sekä Miten perustaa sovittelutoimisto? (Как создать службу примирения?). Näihin oppaisiin koottiin käytännönläheistä tietoa sovittelutoiminnasta Suomessa ja Venäjällä. Jälkimmäiseen oppaaseen voi tutustua tietopankissa.
  • Karjalan sovittelutoimistojen internet-sivut www.671601.ru julkaistiin (venäjäksi).
  • Sovittelutoiminnasta tehtiin kaksi venäjänkielistä infovideota.


enpilogo rgbLisätietoja projektista Itä-Suomen yliopiston sivuilla englanniksi ja Karjalan tasavallan sovittelutoimistojen sivuilla venäjäksi.

 

Sovitellen – sovittelutoiminta Itä-Suomessa
ja Karjalan tasavallassa (2011–2012)

Ulkoasiainministeriön rahoittama lähialueyhteistyöhanke toteutettiin 2011–2012. Hankkeessa kehitettiin Karjalan tasavallan alueella venäläiseen järjestelmään sopivia sovittelumalleja ja esiteltiin suomalaisia sovittelu- ja viranomaisyhteistyökäytäntöjä.

Hankkeen lopussa julkaistiin raportti sovittelun eri muodoista Suomessa ja Venäjällä. Käsikirja Sovittelu – vaihtoehtoinen valinta (toim. Kortelainen, Sonja & Koistinen Jarmo 2012) on luettavissa tietopankissa.